Lyhyt mutta tiivis hallikausi on nyt sitten korkattu Jyväskylässä. Jotenkin olen aiemmin onnistunut välttämään Hipposhallissa kisaamisen, mutta eihän se loppupeleissä ollut yhtään hassumpi paikka rääkätä ruhoaan. Porukkaa oli viivalla kahden lähtörivin verran ja Siikaluoman kanssa sovittiin vetovuoroista.
Jonkinmoinen tavoitehan kisaan oli 8.30 alitus, joten 34 ringeillä oli tarkoitus lähteä etenemään. Sen verran pää oli vielä alkuveryttelystä jäässä, että aloitin 35:lla, seuraava kuitenkin 34, eli ensimmäinen 400m 69. Seuraavat 400m sain tulla peesissä ja loppumatka menikin sitten omalla vedolla. Tonnin väliaika 2.51 ja meno tuntui ihan kohtalaisen hyvältä. Tokalla kilsalla vauhti säilyi aika tarkasti 34:n kierroksina ja kakkosen kohdalla kello näytti 5.42. Ajattelin pystyväni vikalla tonnilla pikkaisen kiristämään ja vika tonni tulikin ihan mukavasti 2.46:een. Loppuaika siis 8.28, joka jäi pari kymmenystä omasta hallienkasta, jos jätetään yli 200 metrin radoilla juostut ajat pois laskuista. Periaatteessa siis oikeinkin tyydyttävä avaus, joskin toisaalta viime kesänä taisi vitosella olla jossain kisassa sama kolmosen väliaikakin. JKU:n nettisivutkin uutisoivat suoritukseni varsin positiivisessa hengessä: "Molempien sukupuolten 3000 m juoksussa tehtiin myös kotimaiset kärkitulokset; naisissa Oulun Elina Lindgren juoksi 9.50,04 ja miehissä Lahden Jarkko Hamberg 8.28,84." Ensin oli vahvana suunnitelmana tosiaan siirtyä ensi kesänä M30-sarjaan, mutta kyllä tämä molempien sukupuolten 3000m on myös varteenotettava päälaji ensi kaudelle... Anyways, mitenkään mahdottomana en pidä 10 sekunnin poisottamista SM-halleihin kolmen viikon päästä. Sitä ennen toki kisaillaan ainakin Castellonissa, mahdollisesti myös Hakunilassa eikä Vaasakaan nyt aivan pois laskuista ole. Näillä jatketaan.
Parempi kuitenkin sukupuoli kuin sukupolvi..
VastaaPoistaTervetuloa toistekin Keski-Suomeen!